Muistin sattumalta tässä yhtenä päivänä etten ole pitkään aikaan kirjoitellut meidän kuulumisia tänne blogiin. Samalla rupesin laskemaan, että hetkinen, mehän ollaan asuttu täällä jo reilusti yli puoli vuotta! Missä välissä tästä elämästä ehti tulla niin "tylsän" normaalia, että blogin päivittäminenkin jäi?
Kipuilin silloin heti muuttomme alussa aika rankastikin tätä meidän uutta elämänvaihetta. Keskityin koko ajan siihen mikä kaikki on Suomessa paremmin kuin Sveitsissä, roikuin yöhön asti etuovi.comissa etsien täydellistä omakotitaloa Suomesta, joka saisi miehenikin haluamaan muuttoa takaisin Suomeen, ja inhosin yli kaiken ajatusta siitä, että en tiedä kuinka kauan joutuisin aikaani täällä tuhlaamaan. Koin että oikea elämäni Suomessa menee sillä aikaa ohi kun joudun "lusimaan" täällä. Pelkäsin myös ystävieni unohtavan mut. Erityisesti myös siksi, että koronan takia kukaan ei edes pääsisi meille käymään vaikka haluaisikin.
Sanotaan että kaikissa uusissa aluissa on aina se "honeymoon" vaihe. Vaihe jolloin tulevaisuus näyttää valoisalta ja jännittävältä. Kaikkialla on vain mahdollisuuksia, asiat ovat uusia ja
ihmeellisiä, erilaisuus on kaunista ja virkistävää yms, ja sitten: todellisuus jymähtää tajuntaan. Näin ei kuitenkaan käynnyt mulle ja Sveitsille. Valtava luopumisen tuska omasta tutusta ja turvallisesta elämästä Suomessa oli ottanut niin kovan vallan, että näin Sveitsiin muutossa vain sen kaiken huonon. Jopa siihen pisteeseen asti, että taisimme useampaankim otteeseen käydä mieheni kanssa kovaäänisiä keskusteluja tämän muuttomme järkevyydestä ja sen (mielestäni vain negatiivisista) vaikutuksista mun ja erityisesti meidän lapsen elämään.
Mutta nyt, 9 kuukautta myöhemmin olen juuri jättänyt lapseni hänen uuden eskarinsa portille toivottaen hänelle hauskaa päivää, ja heittänyt "Guten morgenit" muille lapsiaan tuonneille äideille ja isille. Kävellessäni takaisin kotiin, huomaan olevani suht tyytyväinen nykyiseen elämään: lapsellani menee hyvin paikallisessa eskarissa ja sen myötä meille on tullut paikalliset rutiinit, joissa me jopa pärjätään! Kaiken lisäksi kohta on lokakuu, ja täällä saa edelleen useimpina päivinä pukeutua kesävaatteisiin ☀️
Minunkin elämäni on siis jatkunut.
Kommentit
Lähetä kommentti