Elämä täällä vs.siellä

Näin se vanha klisee on jälleen pitänyt paikkansa; kun lakkaa rimpuilemasta vastaan, niin helpottaa.  Mun yks suurimmista ensimmäisen maailman ongelmista oli, ettei meillä ole täällä omaa autoa. Millä mä käyn kaupassa? Millä mä raahaan Ikeasta tavaraa himaan? Millä mä pääsen liikkumaan ylipäänsä minnekään?! Isäntä hehkutti paikallista joukkoliikennettä ja muistutti samaan hengen vetoon, että me asutaan nyt kaupungissa eli no problem. Okei, ihan hyvät pointit PAITSI että se pirun korona. 

Meidän lähimmät ruokakaupat sijaitsee noin kilometrin säteellä. Reilun vuoden ajan mies on mitään vaikeuksia huomaamatta kävellyt kiltisti päivittäin kauppaan, ja raahannut ostokset kotiin käsissä kantaen. Se ei tietenkään pystynyt käsittämään mikä ongelma mullakaan voisi asian kanssa olla. Yritin selittää, että olen vuosien saatossa tottunut mm. tekemään useampien päivien ruokaostokset kerralla, ja liukumaan rullaportailla ostoskärryjen kanssa käytännössä suoraan autoon sisään. Ja viimeaikoina totuin jopa siihen, että ajan supermarketin parkkihalliin, laitan tekstiviestin johonkin numeroon ja odotan kunnes joku kiltti nuori tuo mun ostokset ja asettelee ne nätisti auton takakoppaan. Ja sitten kaasutan veks sieltä. Helppoa, kivaa ja niin sen vaan kuuluu mennä, koska olen kiireinen äiti.

Lupauduin (hieman) pitkin hampain kokeilemaan autotonta elämää vähintään kuukauden. Niinpä me sitten lapsen kanssa kipiteltiin päivittäin kauppaan ostamaan se mikä kasseihin mahtui ja minkä muija jaksoi kantaa. En tiedä miksi, mutta oon ihan nössö mitä hartioihin ja olkapäihin tulee. Ei paljoa tartte kanniskella, että nämä ruumiinosat on poissa pelistä. Siispä oli löydettävä ratkaisu, ja ratkaisuhan tuli mummomaisen ostoskärrykassin muodossa 😂